Diary continues...

Haudi hou!
Olen ollut Keskiviikko illasta lähtien enemmän ja vähemmän kipeenä. Ilmeisesti flunssaa, voi olla että katoissa olevat tuulettimet aiheuttavat vetoa johon en ole tottunut. Torstaina olin kotosalla huilimassa ja lukemassa vähän Vasun perusteita.
Perjantaina koulussa pidin aamulla iltarukouksesta tuokion, jota Hanna tuli seuraamaan. Myöhemmin kerroin ramatun kertomuksen ja lapset saivat maalata vesivärein aiheesta. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä täällä lapset eivät juurikaan ole tottuneet tekemään mitään ilman tiukkaa ohjeistusta. Minä kun haluan heidän kerrankin piirtävän ja maalaavan omasta päästään, käyttäen mielikuvitustaan ja luovuuttaan. Toisinsanoen heitä tarvitsee hirveästi rohkaista, jotta he uskaltavat tehdä tuotoksia, pelkäämättä että minä sanon heidän tehneen jotain väärin. Täällä ei ole totuttu tällaiseen toimintaan, vaan taivas tulisi maalata siniseksi ja puut vihreiksi, niinkuin ne ovatkin. Opettajan hieman huomautellessa lapsille värivalinnoista ja kyseenalaistaessa, mitä heidän kuvansa esittävät, sanoin ettei se haittaa, nämähän ovat moderneja, abstrakteja teoksia! That's what I call art ;)
Ihaninta tähän asti oli perjantaina, kun yksi pienistä n. 3 vuotias halusi maalata, ja opettaja ei juurikaan antanut idealle arvoa, sillä eihän noin pienet osaa maalata. Annoin pojalle siveltimen ja näytin miten väriä otetaan. Kun tuli aika laittaa sivellin paperille oli näky mainio! Poika alkoi nauraa riemusta kun hän näki kättensä jäljen, punaisen sivalluksen valkoisella paperilla! Tuo samainen pikkuvintiö oli aina malttamattomana juoksemassa ympäri luokkahuonetta kun muut opiskelivat, ja nyt hän intensiivisesti keskittyi pitämään silmänsä taideteoksessaan. Seurasi suloiset sanat, "Madame Sandra, Look!" Hän näytti tohkeissaan paperia minulle, kehuin kovasti ja hän jatkoi keskittyneesti mutta innoissaan työtään. Itse Madame, eli paikan omistaja ja opettaja alkoi hymyilemään, hän oli yllättynyt ja iloinen pojan reaktiosta ja taidoista.

Toinen ikimuistettava asia jäi mieleen yhdestä n. 5 vuotiaasta tytöstä. Hänen suuttuessa jostain, tai mentyään pois tolaltaan jonkun lyödessä, hän aina alkaa lyödä takaisin. Se sinänsä ei ole ihmeellistä, vaan se että tyttö ei pääse asian ylitse. Hän on hermostunut ja päästäessäni hänestä otteeni hän vieläkin on yleensä menossa toisen lapsen kimppuun takaisin. Muut lapset eivät saa näin voimakasta ja pitkäkestoista "kohtausta". Olen joka kerta vienyt hänet sivuun rauhoittumaan, kunnes muut ohjaajat ovat tulleet tekemään asialle jotain, kun en ole saanut häntä rauhoittumaan. Nyt perjantaina päätin olla antamatta periksi, hänen saadessa moisen kohtauksen vein hänet sivuun, rauhoittelin, otin hänet lähelleni, vaikka hän vastusteli. Puhuin rauhallisella äänellä, enkä antanut hänen poistua ennenkuin hän olisi täysin rauhoittunut. Tovi siinä vierähti, mut lopulta palkintona seisoi kyyneleet pyyhkinyt tyttö, joka haki minusta turvaa. Olin ehkä osoittanut että läheisyydellä saa parempia ja pitkäaikaisempia vaikutuksia kuin kepillä.

Niih mitä perjantai iltaan tulee, niin istuin 3 tuntia kampaajalla! Näätte kuvan ohessa...
Tänään Lauantaina täällä kotona on ollut pientä pintaremonttia, jo viikolla alkoi seinien maalaus ja tänään vaihdettiin olohuoneen lattiamatto. Pientä hässäkkää. Lähdimme Kaneshiin torille päivällä Jonaksen veljen vaimon Dorinin kanssa. Ensin veimme hänen söpöliini babynsä mummolaan Matahekuun hoitoon.
Kulkeminen tapahtuu Trotrolla eli tyyliin 20 vuotta vanhalla minibussilla, jossa on juuri ja juuri ratti jäljellä. Ihmisiä on sisällä kuin sillejä purkissa. Täällä sitä vissiinkiin ajatellaan ekologisena käyttää autot loppuun, vaikka ei se ihan niin ole. Lisäksi autoissa on sisällä pientä kivaa sisustuskrääsää, Ghanan lippu ihan ykkössuosikkina. Tiet ovat toinen juttu sinänsä. Ensimmäisen kerran kun tänne tulin meinasin purskahtaa nauruun kun asfaltti tie loppui ja tie muuttui kovaksi punaiseksi perunapelloksi, jossa oli monttuja montun perään. Että tuostako meinaat päästä autolla ylös, no HUH HUH sanon minä!Pitäisiköhän avata ovi ja kävellä jo ihan suosiolla...Uskokaa tai älkää 20 kympin nopeudella kotiin päästiin ja niin ollaan vastedeskin päästy mihin on tarvinnut. Välillä tietenkin voi kuulua musiikkia korville kun pohja kilahtaa kiinni maahan, mutta mitä pienistä. Suomessa autojen moinen loppuun kuluttaminen ei olisi edes mahdollista, koska kylmyyden vuoksi se ei yksinkertaisesti enää starttaisi aamulla kun pitäisi. Lämmin ilmasto on siis pakokaasuttamiselle suotuisa.

Tuli ostettua kankaita torille päästyämme, sillä täällä vaatteiden teetättäminen on yleistä ja suht halpaa. Todellakin oon real African lady tullessani kotiin uusien vaatteiden ja kampausten kera ;) Siis hurahtanut, niin varmasti ajattelette...
Jep, ostin matkalta jäätelöä, jotta saadaan vähän herkutella. Kunhan sähköt ei pätki ja jäätelö pilaannu, kuten viimeksi! Jäi nautinto vähäiseksi.

Nyt väsyttää...Huomenna menemme kirkkoon Hannan kanssa pitämään pyhäkoulua lapsille aiheena Palmusunnuntai tietenkin. Eeva-Kaija tulee jo huomenna illalla, jänskää! Äiti on tainnut laittaa jotain pientä tuliaista hänen mukaansa. Joten kyllä täällä saa aikansa kulumaan, hyvä kun ehtii tänne blogiin kirjoitella. Koko ajan sattuu ja tapahtuu. Haleja Virtaskalle!

Kauniita unia....Krooooh...Pyyyyh....ZZZZZZZZZZZZZZZ
Sandrulla